sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 46

Nyt rauhoitutaan kuuntelemalla musiikkia. Tiedän, ettei kaikki ihmiset pidä musiikin kuuntelusta, mutta musiikki on hyvä keino rauhoittua.


Avaa youtube tai spotify, etsi cd-levy tai vaikka radiokanava jos se tuntuu parhaalta. Etsi instrumentaalimusiikkia. Laita esimerkiksi pianomusiikkia soimaan hiljaiselle, ei ole tarkoitus huudattaa musiikkia, vaan rentoutua.

Keskity kuuntelemaan musiikkia. Anna sen täyttää ajatuksesi ja aistisi. Mitä musiikki tuo mieleen, millaisen maiseman näet, kun suljet silmäsi? Herättääkö musiikki erityisiä tunteita? Mihin musiikki sinut vie?

Anna hengityksen tasaantua ja mielen rauhoittua. Älä analysoi kuulemaasi musiikkia, vaan keskity nauttimaan siitä.


Miltä tällainen harjoitus tuntui? Löytyikö mieleistä musiikkia?



Tässä vielä muutama hyväksi kokemani hakusana, jolla löydät eri palveluista sopivaa musiikkia.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 45

Jos olet joskus kärsinyt paniikkikohtauksista tai vastaavista (dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuuskohtaukset), tai kärsit edelleen, tästä harjoituksesta voi olla sinulle hyötyä.


Harjoituksen tarkoituksena on ankkuroitua tähän hetkeen, tähän paikkaan ja tähän aikaan. Puhutaan ns. grounding- tekniikoista. Tässä yksi sellainen


Katsele ympärillesi. Rauhassa. Poimi katseellasi jokin asia, joita näet ympäristössäsi useamman. Esimerkiksi kirjoja, raitoja matossa, leluja lattialla, puita, ikkunoita, taloja. Mitä tahansa, mitä on paljon.

Kiinnitä huomiosi siihen asiaan. Laske yksi kerrallaan. ”Yksi ikkuna, kaksi ikkunaa, kolme ikkunaa…”

Jos tämä ei vielä rauhoita, valitse uusi kohde. Toista harjoitusta, kunnes huomaat rauhoittuvasi.


Itse lasken usein lego-figuureita. Jaan ne kymmenen ryhmiin, tai mies-, nais- ja lapsifiguureihin, lasken legoeläimet, tai vaikka kasan irtopaloja. Itselläni tämä harjoitus toimii parhaiten, kun voin koskea asioihin joita lasken.

Mitä asioita sinä lasket?

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 44

Tällä kertaa keskitytään hengitykseen.

Aiemmissa harjoituksissa on usein neuvottu keskittymään hengitykseen ja rauhoittumaan. Tällä kertaa keskitytään vain siihen hengittämiseen.


Monesti jännittävissä ja ahdistavissa tilanteissa auttaa, kun sulkee silmänsä ja keskittyy omaan hengitykseen. Tunne kuinka ilma kulkee sisään ja ulos. Aseta käsi pallean kohdalle ja tunne kuinka keuhkot laajenevat ja supistuvat. Muista välttää ns. ylihengittämistä, pyri pitämään hengitys tasaisena ja rauhallisena.

Toista tätä muutaman minuutin ajan, tai kunnes olet rauhoittunut.

Jos paikalla on toinen ihminen, voit rauhoittaa hengityksesi asettamalla kätesi esimerkiksi kumppanin mahalle ja keskittymällä omaksumaan saman hengityksen rytmin. Toinen ihminen on luultavasti rauhallisempi ja hengittää tasaisesti, joten tämä harjoitus auttaa itseäkin rauhoittamaan hengityksen.

Tai voit olla se ihminen, joka auttaa toista rauhoittumaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 43

Tällä kertaa käytetään makuaistia. Tätä metodia kutsutaan tietoiseksi syömiseksi. Tiedättehän, kun pieni lapsi maistelee ensimmäistä kertaa uutta ruokaa. Kuvitellaan olevamme pieniä ihmisenalkuja, ja syövämme ihan ensimmäistä kertaa jotakin ruokalajia.


Ota käteesi hedelmä. Hedelmän lajilla ei ole tässä harjoituksessa merkitystä, mennään sillä mitä hedelmäkorista löytyy.

Pyörittele hedelmää kädessäsi, tunnustele miltä se tuntuu. Onko se pieni vai suuri, pyöreä, soikea, pitkulainen? Tuntuuko sen pinta sileältä, karhealta, kovalta, pehmeältä?

Minkä värinen hedelmä on? Miten kuvailisit hedelmää?

Miltä hedelmä tuoksuu? Jos sitä kopsuttaa, kuuluuko siitä ääntä?

Kuori hedelmä (jos tarpeen), tarkkaile miten hedelmä muuttuu, kun kuorit sen. Muuttuuko sen väri, pinta, rakenne tai koko?

Ota hedelmästä pala kerrallaan suuhusi, maistele varovasti, hitaasti ja keskittyen. Kuvittele, ettet ole syönyt kyseistä hedelmää ikinä ennen, ja olet utelias. Miltä hedelmä maistuu? Onko se mehukas, kuiva, hapan, makea?

Syö koko hedelmä hitaasti, rauhallisesti ja tietoisesti. Keskity syömiskokemukseesi koko hedelmän ajan.


Miltä tällainen harjoitus tuntui?

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 42

Tällä viikolla otetaan käyttöön useampi aisti kerrallaan. (Älkää huoliko, kyllä nämä aistiharjoitukset kohta loppuu!)

Jälleen kerran, hengitä syvään ja rauhoitu voidaksesi keskittyä kunnolla. Tämä harjoitus, kuten aiemmatkin, toimii niin sisällä kuin ulkonakin.


Etsi ympäristöstäsi kolme asiaa tai esinettä, ja katsele niitä rauhassa. Nimeä ne mielessäsi, ja kuvaile ne parilla ominaisuudella.

Seuraavaksi kuulostele kolme ääntä jotka kuulet, keskity niihin, sulje vaikka silmät voidaksesi keskittyä paremmin. Kuvaile kuulemasi äänet parilla ominaisuudella.

Tunnustele kolmea lähelläsi olevaa asiaa tai esinettä, pyörittele niitä käsissäsi, sivele vaikka poskea vasten, tunnustele huolellisesti. Ja kuvaile sitten tunnustelemasi asiat tai esineet parilla ominaisuudella.

Viimeisessä vaiheessa koita tunnistaa ympäristöstäsi kolme erilaista tuoksua, haistele rauhassa ja kuvaile niitä parilla ominaisuudella.


Muista käyttää tähänkin harjoitukseen riittävästi aikaa, rauhoita ympäristösi ja keskity avaamaan kaikki aistisi.

Pieniä ilonaiheita

Luin joku päivä sitten lööpeistä, kuinka joku henkilö kertoi kärsivänsä talous- ja terveysvaikeuksista. Lööpissä oli myös lainaus ”ilonaiheet ovat vähissä”. Aloin pohtimaan asiaa.

Totta, rahalla saa paljon enemmän materiaa ja hulppeita elämyksiä, ja kieltämättä monet edullisemmatkin elämykset vaativat vähän terveyttä, että niiden äärelle pääsee, tai että niistä jaksaa nauttia. Mutta tuli vähän sellainen olo, että onkohan tässä nyt mietitty asiaa ihan loppuun asti.

Ja aloin miettimään omia ilonaiheitani. Tarvitsenko minä niihin oikeastaan rahaa? Taloudellisesti mulla ei toki ole varaa hienoihin elämyksiin, mutta halvempiin ja ilmaisiin kyllä.

Joten päätin listata vähän niitä ilonaiheita, joista itse nautin.


Luonto. Erityisesti metsä, ja tällä hetkellä ruska kauniine väreineen.

Valokuvaaminen. Tätäkin harrastan usein siellä luonnossa, koska haluan ikuistaa tämän kauniin syksyn väreineen, että voin nauttia siitä talvellakin.

Raitis ilma. Jos ei jaksa tai pääse sen pidemmälle, voin nauttia raittiista ilmasta pihan penkillä.

Koirat. Mulla on kaksi koiraa, ja nautin niiden seurasta, niiden tuomasta turvasta ja avusta ja pienistä hassuista tempauksista, joita ne tehtailee ihan päivittäin.

Kirjastot. Rakastan kirjastoja, sitä kun voin kuljeskella hyllyjen välissä rauhallisena päivänä ja miettiä mitähän sitä lainaisi, vai lainaisko oikeastaan yhtään mitään. Jostain syystä aloitan kierrokseni aina lasten- ja nuortenosastolta, nappaan sieltä mielenkiintoisia uutuuksia (ammatinvalintakysymys osin, mutta nautin tästä osasta silti täysillä), jatkan aikuisten puolen scifiin ja fantasiaan, dekkareihin ja kaunokirjallisuuteen.

Lukeminen. Lukeminen vie muualle tästä hetkestä, mutta se vaatii rauhallisen tilan. Kirjastossa on ihana lukea, mutta jos siellä sattuu olemaan äänekkäitä lapsia tai kovaan ääneen puhuvia aikuisia, rauha on mennyttä, enkä voi keskittyä. Silloin on parempi vetäytyä kotiin lukemaan.

Legot. Naurakaa pois vain. Olen aikuinen ihminen ja keräilen legoja. Ne on kuitenkin yksi sellainen pieni asia, josta nautin, ja yksi valtava muoviongelma, jonka itselleni myönnän.

Sauna. Parastahan olis sellainen oma tummaseinäinen sauna, jonka valaistuksesta huolehtisi elävä tuli. Puukiuas, ja pari öljylamppua.


Lisäksi nautin hirveästi siitä hetkestä, kun ollaan käyty pitkällä lenkillä metsässä (siis koirat ovat juosseet tunnin irti ja itse olen istunut kivenlohkareella tai kalliolla, tehnyt mindfullness- harjoituksia tai vain antanut ajatusten harhailla) ja koirat on väsyneitä ja nukkuvat hiljaa sängyllä.


Kyllä niitä pieniä ilonaiheita on yllättävän paljon, kun asiaa alkaa oikeasti miettimään. Eikä niitä ole edes vaikea löytää, jos keskittyy vähän aikaa. Toki tiedän, että meillä kaikilla ilonaiheet on erilaisia, eikä joku muu nauti esimerkiksi metsässä kävelystä tai kirjastoista pätkääkään.

Joku muu löytää ne ilonaiheensa kahviloista ja kauppakeskuksista, ystävien kanssa oleskelusta ja täysistä elokuvateattereista. Me ollaan yksilöitä, ja siksi jokaisen onkin mietittävä itse, mikä just sut tekee onnelliseksi, mistä sulle tulee hyvä mieli, mikä saa rentoutumaan hetkeksi.


Löytyikö listasta tuttuja ilonaiheita, tai haluaisitko kertoa omiasi? Sana on vapaa!

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 41

Tämän viikon aisti on tuntoaisti. Ja aiemmilta viikoilta tuttuun tapaan otetaan taas kolme asiaa tai esinettä, joihin keskitytään.


Kosketa kolmea esinettä, tunnustele rauhassa, sivele ja tarkastele sormillasi. Nimeä ääneen kolme ominaisuutta kustakin esineestä, esim. ”se on lämmin, se on sileä, se on pehmeä”.

Ei välttämättä kannata valita elollista olentoa tähän. Kasvit taas voi olla oikein toimivakin tunnusteltava kohde, mutta eläimiä ja muita ihmisiä välttelisin. Niillä kun on tapana kyllästyä, ja harjoituksen on tarkoitus olla rauhallinen ja stabiili.


Tämänkin harjoituksen voit suorittaa sisällä tai ulkona, tai vaikka eri päivinä eri ympäristöissä.

torstai 27. syyskuuta 2018

Paniikkikohtaus

Sitä sanotaan, että bloggaaminen on helppoa, kun kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista, tai asioista joista on kokemusta ja/tai tietoa.

No, siihenhän tämäkin blogi perustuu. Kerron vain asioista, joista mulla on tietoa tai kokemusta, joskus jopa ihan molempia. Niin tälläkin kertaa. Tällä kertaa puhutaan nimittäin paniikkikohtauksista.

Tuntuu että varmaan kaikki tietää, mikä on paniikkikohtaus ja mistä siinä on kyse, mutta kerrataanpa silti.



Paniikkikohtaus on yksinkertaisesti äkillinen ja voimakas pelko- tai ahdistuskohtaus, jonka yhteydessä on erinäisiä fyysisiä oireita. Yleisiä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hengenahdistus, vapina, hikoilu, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pyörrytys, huimaus, pahoinvointi, puutuminen tai kihelmöinti.

Myös muita oireita on, luettelin vain osan.

Näiden tuloksena on usein pelko sekoamisesta, kuolemisesta, hallinnan menetyksestä tai epätodellisuuden tai itsensä vieraaksi kokemisen tunne. Ilmeisesti eri ihmisillä vaihtelee oireet ruumiilliset oireet kuolemanpelkoineen tai sekoamisen ja hallinnan menetyksen pelko.

Paniikkikohtaus on varsin yleinen vaiva. Noin joka viides suomalainen on kokenut ainakin yhden paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriöstä puhutaan silloin, kun kohtauksia on toistuvasti tai kohtausten johtaessa välttämiskäytökseen. Välttämiskäytöksellä tarkoitetaan sitä, kun ihminen alkaa vältellä paikkoja tai tilanteita, joissa paniikkikohtauksia on aiemmin esiintynyt.


Paniikkikohtaus voi iskeä esimerkiksi pelottavan tai ahdistavan tapahtuman jälkeen. Myös esimerkiksi runsas kofeiinin nauttiminen voi aiheuttaa paniikkikohtauksen, samoin mm. astmalääke tai muu sykettä kiihdyttävä lääke. Myös erilaiset fyysiset sairaudet voivat altistaa kohtauksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sydämen rytmihäiriöt, kilpirauhasen tai lisäkilpirauhasen liikatoiminta tai kalsiumin määrä veressä.

Paniikkikohtaus ei ole vaarallinen. Siihen ei kuole, se ei halvaannuta, eikä se aiheuta kenenkään sekoamista. Se on pelottavaa ja se on ahdistavaa, mutta vaarallista se ei ole.

En tarkoita vähätellä paniikkikohtauksia, kaikkea muuta. Mulla on niistä kokemusta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, ja tiedän kokemuksesta miten kamalaa se voi olla. Tai tiedän miten kamalia ne mulla on, joten voin kuvitella ettei ne muillekaan mitään huviretkiä ole.


Ensimmäiset kohtaukseni sain ala-asteen viimeisillä luokilla. Voi olla, etten muista järjestystä tarkasti, mutta luulen että ensimmäisen kohtaukseni sain luokassa ennen terveystarkastusta. Tiesin että luvassa on rokotus, ja kammosin neuloja ihan järjettömän paljon. Kammoan edelleen, mutta kykenen menemään esimerkiksi verikokeisiin saamatta täysimittaista paniikkikohtausta. Lapsena en kyennyt. Niinpä sain kohtauksen ensin luokassa ja sitten terveydenhoitajan odotushuoneessa. Edelleenkin sairaalan haju aiheuttaa ahdistusta. Toki tähän liittyy muitakin traumoja, mutta ei tämä nyt varmasti ainakaan auttanut asiaa.

Paniikkikohtauksia on tuon jälkeen tullut ja mennyt, osa selkeistä syistä, osa vain koska niitä nyt vain joskus tulee ilman sen kummempia triggereitä.

Edellisen kohtauksen sain viikonloppuna, kun puheenaihe triggeröi turhan lujasti. Onneksi olin kumppanin luona, ja onneksi kumppani tietää mitä tehdä, jos kohtaus iskee.


Paniikkikohtaus kestää yleensä muutamasta minuutista puoleen tuntiin, ja menee usein itsestään ohi. Joskus kohtaus voi kuitenkin kestää useita tunteja, tai kohtaus voi seurata toistaan ja aiheuttaa kierteen. Se on kuitenkin harvinaista.

Joillakin auttaa paniikkikohtauksen helpottamiseen niin kutsutut grounding- harjoitukset. Oma suosikkini on laskea tai lukea jotakin. Viimeksi laskin kirjaimia pahvilaatikon kyljestä ja mietin missä kohtaa sana on tasan puoliksi. Taisin laskea ihan päin seiniä, mutta pääasia että se katkaisi pahimman terän kohtaukselta. Joitain helpottaa kosketus, toisiin ei saa missään nimessä koskea kohtauksen aikana. Joillekin on tärkeää että joku puhuu, joitain se taas ei auta yhtään. Keinoja on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Se mikä auttaa yhtä, ei välttämättä auta toista ollenkaan. Siksi en sanokaan että teepä kuule näin, tämä auttaa takuulla. Tässä on vain keinoja joita itse koitan tai joiden olen kuullut auttavan muita.


Yksi keino on laskeminen. Laske sanoja, kirjaimia, ikkunoita tai puita. Mitä tahansa, mitä ympäristössä on, ja joihin silmä tarttuu.

Luetteleminen on läheistä sukua laskemiselle. Luettele aakkoset, alkuluvut, eläimet tai ihmiset joita näet. Luettele vaikka kaikki kalalajit tai puut tai kirjailijat jotka muistat. Pääasia että se vie ajatukset johonkin muualle kuin siihen mikä ahdistaa.

Joitain auttaa fyysiset tunteet. Tiukka halaus tai silittäminen auttaa itseäni. Se että kumppani pitää tiukasti kiinni, se helpottaa ajelehtimisen tunnetta ja maadoittaa paikoilleen.

Jääpalat tai vaikka käsien pitäminen kylmässä vedessä auttaa. Joku toinen voi laittaa kuminauhan ranteeseen ja napsutella kevyesti sitä. Se ei vahingoita, mutta se palauttaa ajatukset raiteilleen.


Vaikka mikään keinoista ei auttaisikaan, ei silti hätää. Kohtaus menee kyllä ohi. Ihan varmasti. Ennemmin tai myöhemmin, ja sinä selviät siitä kyllä.

Jos kohtauksia tulee usein, tai alat pelätä niitä ja vältellä tiettyjä paikkoja tai tilanteita, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä lääkäriin saadaksesi apua.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 39

Tämän viikon havainnointiharjoituksessa käytetään kuuloaistia.

Tämänkin harjoituksen voit tehdä hyvin esimerkiksi ulkona. Itse asiassa suosittelenkin ainakin kokeilemaan tätä metsässä tai puistossa. Luonnossa äänet on niin erilaisia kuin sisätiloissa.


Kiinnitä huomiota kolmeen ääneen, jotka kuulet tässä ja nyt. Kuuntele, miltä ne kuulostavat. Kovilta, hiljaisilta, katkonaisilta, jatkuvilta, miellyttäviltä tai epämiellyttäviltä? Keskity ääniin ja nimeä kolme ominaisuutta, joilla voit kuvailla ääniä.

Kannattaa olla mahdollisimman tarkka, voit vaikka kuvitella kuvailevasi ääniä jollekin toiselle.

Tee harjoitus kiireettä, kaikessa rauhassa. Keskity ja rauhoitu kuuntelemaan ääniä. Mitä kuuluu?

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Havainnointiharjoitus viikolle 38

Uusi postaussarja alkaa! Joka sunnuntai-ilta julkaisen uuden havainnointiharjoituksen seuraavalle viikolle. Suosittelen kokeilemaan harjoitusta pari-kolme kertaa viikon aikana, ja mahdollisesti eri ympäristöissä.

Ei toki ole mikään pakko kokeilla joka viikon harjoitusta, vaan voi aivan hyvin vaikka tykästyä tiettyyn harjoitukseen ja jatkaa sitä. Mutta positiivisia hyötyjä saadakseen kannattaa harjoitella säännöllisesti.

Viikon 38 harjoitus käyttää hyödykseen näköaistia.

Kiinnitä huomiota kolmeen esineeseen, joita näet huoneessa, ja tarkkaile huolellisesti niiden yksityiskohtia (muotoa, väriä, pintaa, kokoa jne.). Käytä tähän vaiheeseen riittävästi aikaa (älä vilkuile kelloa, vaan keskity harjoitukseen). Katsele esineitä rauhassa.

Nimeä kustakin esineestä kolme ominaisuutta, esimerkiksi ”se on pyöreä, se on pieni, se on vihreä”.

Tämän harjoituksen voi toki tehdä myös ulkona, kulkuneuvossa (älä silloin katsele ikkunasta, vaan keskity kulkuneuvossa oleviin esineisiin) tai vaikka sisällä. Itse teen tätä harjoitusta monesti metsässä.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Mindfulness, eli tietoinen läsnäolo


Mindfulness tarkoittaa suomeksi tietoista ja hyväksyvää läsnäoloa. Se on pysähtymistä tähän hetkeen ilman että arvostelemme esimerkiksi olemustamme tai ajatuksiamme mitenkään. Ajatukset, tunteet ja kokemukset saavat olla sellaisia kuin juuri nyt olevat.

 Mindfulness ei ole rentoutuskeino tai keino tyhjentää mieli ajatuksista, koska se vaatii tietoista läsnäoloa ja havainnointia. Tietoiseen läsnäoloon ei myöskään kuulu uskonnollista tai hengellistä puolta, vaikka sen juuret ovatkin buddhalaisuudessa.

 Mindfulness on tärkeä taito nykymaailmassa, jossa ihmiset vaativat itseltään ja toisiltaan valtavan paljon. Tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo on keino opetella hyväksymään asiat, ihmiset ja tilanteet sellaisina kuin ne ovat. Tietoista läsnäoloa harjoittaessa ajatuksia, tunteita ja asioita ei arvoteta. Ne eivät ole hyviä tai huonoja, ne vain ovat ja sillä hyvä. Voit todeta esimerkiksi, että polveen koskee, ja hyväksyä asian sellaisena. Voit todeta että on paha mieli, ja hyväksyä sen että sillä hetkellä tuntuu pahalta. Se ei ole hyvä tai huono asia, vaan asia joka on nyt näin.


Tietoisen läsnäolon säännöllisen harjoittelun on todettu lisäävän luovuutta ja positiivisia tunteita. Se auttaa myös keskittymään ja säätelemään tunteita aiempaa paremmin. Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, kuinka tietoinen läsnäolo kehittää itsetuntoa, itsensä hyväksymistä ja itsetuntemusta.

Jotkut ihmiset voivat löytää tietoisen läsnäolon harjoituksista helpotusta myös stressiin ja ahdistukseen.


Tietoisen läsnäolon harjoitteluun tärkein työkalu on oma mieli, joten periaatteessa tietoisen läsnäolon taitoja voi harjoittaa missä vain ja milloin vain. Aluksi kannattaa kuitenkin valita rauhallinen ja paikka ja aika, jolloin kukaan ei häiritse keskittymistäsi.

Ensimmäisellä kerralla riittää muutaman minuutin mittainen harjoitus, jossa keskityt esimerkiksi hengityksen tarkkailuun. Kun mieli harhailee, palauta keskittyminen hengitykseen. Älä pyri kontrolloimaan hengitystä (ainakin itse alan silloin herkästi ns. ylihengittää), keskity vain tarkkailemaan.


Netistä löytyy paljon tietoisen läsnäolon harjoituksia, ja itse aloitan sunnuntaina postaussarjan, jossa esittelen joka sunnuntai yhden tietoisen läsnäolon harjoituksen tai rentoutusharjoituksen seuraavaa viikkoa varten.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Masennus ja itsehoito

Näytätkö sinäkin ulospäin tältä?

Ajattelin jutella vähän masennuksesta tällä kertaa. Mä olen ollut masentunut niin monta kertaa elämässäni, etten edes muista enää montako. Ensimmäisen kerran masennuin 12-vuotiaana, ja siitä säännöllisin välein jatkossa. Mulla on diagnosoitu toistuva masennus, joten uskallan sanoa tietäväni jotakin siitä synkästä mustuudesta, joka välillä valtaa koko mielen.



Ja koska tiedän, että masennus on varsin yleinen sairaus (koska kyllä, se on sairaus), ajattelin kirjoittaa vähän neuvoja ja ohjeita, jotka olen itse huomannut toimiviksi silloin kun masentaa. En sano, että nämä keinot auttaa varmasti, mutta ei näistä haittaakaan ole. Millään poppakonsteilla masennusta ei oikeasti taiota pois, enkä halua kenellekään niin väittää.

En myöskään aio käskeä ketään ottamaan itteään niskasta kiinni, lopettamaan tuon pelleilyn ja hankkimaan elämän. Ei. Ennemmin aion sanoa, että ole itselles kiltti. Ei ole sun vika, että masennuit. Se ei ole kenenkään vika, niin vain käy joskus.


Tuntuuko sisimmässä silti tältä?


Juttelin siskoni kanssa siitä, millaisia keinoja meille tulee mieleen. Kummallakin on kokemusta masennuksen kanssa taistelemisesta, joten keinot on testattuja ja hyviksi havaittuja. Emme silti suosittele pelkästään näitä, vaan kannustamme kovin hakeutumaan myös hoidon piiriin. Tk- lääkäri, psykiatri, Mielenterveystoimisto, mikä ikinä omalla paikkakunnallasi onkaan marssijärjestys.



Ihan ensimmäiseksi neuvon sua hengittämään. Kun iskee tosi paha hetki, pysähdy, vedä syvään henkeä ja puhalla ulos. Toista kymmenen kertaa. Se auttaa rauhoittumaan.

Toinen ohje on, että rentoudu. Tämä on maraton, ei pikamatka. Hätäilemällä, kiirehtimällä ja stressaamalla aiheutat helposti vain enemmän haittaa.

Muista myös rutiinit. Nuku, syö ja ulkoile. Jos sun unirytmi sanoo normaalisti, että nuku öisin, jatka sitä nytkin. Nuku tarpeeksi, mutta älä liikaa. Vaihda päivävaatteet päälle, edes useimpina aamuina.

Syö. On oikeastaan samantekevää mitä syöt, kunhan syöt. Ilman ruokaa elimistö ja aivot ei jaksa, ja sinä tarvitset energiaa.

Ulkoile. Raitis ilma tekee hyvää. Metsän hyvää tekevistä vaikutuksista on tehty lukemattomia tutkimuksia. Jos suinkin mahdollista, mene metsään. Kerro jollekin läheiselle, vaikka perheenjäsenelle tai kaverille, tai pyydä joku seuraksi. Jo vartin oleskelu metsässä helpottaa oloa.

Jos et jaksa ajatellakaan metsään asti menemistä, käy vaikka istumassa ulkona. Raitis ilma helpottaa monesti, en tiedä miksi. Ja se, että saat lähdettyä ulos, tuo tunteen siitä että olet tehnyt edes jotakin.

Muista pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Nykyään se on helppoa esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Laita kuva instagramiin, päivitä pari sanaa facebookiin. Kirjoita viesti whatsappissa tai twitterissä. Mikä ikinä onkaan se sun oma sosiaalisen median kanavasi.

Itse saatan pitää useampaa eri sovellusta auki yhtä aikaa, ja olla näennäisesti sosiaalinen. Kaksi eri chattia, whatsapp ja facebook. Voin selata kun siltä tuntuu, tai olla selaamatta. Se luo kuitenkin jonkinlaisen tunteen siitä, että olen edelleen olemassa.

Mikäänhän ei toki estä käyttämästä ihan perinteistä puhelua ja tekstiviestejä. Jos on masentanut pitkään, läheisiäkin varmasti mietityttää, miten sulla menee, ja kuulevat mielellään sun äänen.


On myös hyvä muistaa tehdä jotakin. Ei tarvi rakentaa omakotitaloa tai tehdä suursiivousta. Ihan pienet asiat riittää. Aloita vaikka petaamalla sänky aamulla, kun heräät. Voit ajatella, että olet tehnyt edes sen päivän aikana. Riittää, että teet ihan pieniä juttuja päivän aikana kotona. Tiskaa astiat kun olet syönyt, ettei kerry tiskivuorta (se masentaa entistä enemmän), tai pese koneellinen pyykkiä. Voit viikata ne kaappiin seuraavana päivänä. Siivoa ruokapöytä tai vie lehtiroskat. Jotakin pientä, mutta tarpeellista. Nyt on ihan okei antaa itselleen vähän armoa.

Karsi velvollisuuksia. Jos sulla on lapsia ja puoliso, puoliso voi varsin hyvin ottaa hetkellisesti suuremman roolin kodin ja lasten hoidossa. Jos omistat lemmikkejä, etkä jaksa huolehtia niistä juuri tällä hetkellä, ei ole häpeä antaa lemmikkejä hoitoon. Tai pyydä vaikka jotakin auttamaan niiden hoidossa, jos saat voimia rakkaiden eläinten läsnäolosta. Joskus sairaslomakin on tarpeen, ja sekin on ihan ok.

Kehotan lämpimästi myös hemmottelemaan itseäsi. Masennus ei ole laiskottelua, se ei tarkoita että olet laiska, etkä ansaitse mitään hyvää ja kaunista. Päinvastoin. Ihminen on visuaalinen olento, ja kauniit ja miellyttävät asiat kohentavat mielialaa. Sytytä kynttilöitä (muista olla varovainen), osta itsellesi kukkia, katso joku kiva leffa tai käperry viltin alle lukemaan kirjaa. Keitä kuumaa kaakaota tai oikein hyvää teetä. Tai laita vaikka kuuma kylpy, jalkakylvyn voi ottaa vaikka pesuvadissa, tai mene saunaan ja hemmottele itseäsi siellä.

Anna itsellesi lupa levätä, rauhoittua ja kerätä voimia. Tulet tarvitsemaan sitä vielä.


Ja jos joskus tuleekin takapakkeja, se on ihan normaalia. Sitä sattuu, eikä se tarkoita että olisit huono ihminen tai ettet paranisi ikinä. Välillä vain käy niin.

Muista, että maailma ei mene siitä nurin, että keskityt nyt itseesi ja itsesi hoitamiseen.


TL;DR

Jos masentaa, muista pitää itsestäsi huolta.

Syö joka päivä jotakin. Käy ulkona ja nuku riittävästi. Keskity saamaan itsesi kuntoon, mutta älä tee siitä kilpailua.

tiistai 28. elokuuta 2018

Nimityksiä

Nimi. Mitä nimi merkitsee meille? Kaikki varmaan ymmärtää, että nimi on tärkeä. Nimi on osa itseä, osa identiteettiä. Nimi on se, johon ihminen reagoi tavalla tai toisella sen kuullessaan. Nimi tekee meistä yksilöitä. Ei ole vain miehiä, naisia ja muunsukupuolisia, vaan meillä on omat nimet. Jotkut nimet ovat yksilöllisempiä kuin toiset, mutta jokaisella on silti omansa.

Aika usein käy niinkin, että samaan ryhmään kuuluu useampia samannimisiä ihmisiä. Kaikki varmasti muistaa vähintään koulusta jonkun luokan, jossa on kaksi tai kolmekin samannimistä lasta. Silloin käy melkein väistämättä niin, että joku lapsista, tai jopa kaikki, saavat lempinimen. Lempinimi muodostuu yleensä joko nimestä (Katariina -> Kata, Oskari -> Osku, Mikael -> Miska jne.) tai jostain luonteenpiirteestä tai tavasta. Pääasia on, että nimi sopii kantajalleen, ja että kaikki ymmärtävät, kenestä puhutaan.

Tärkeää pitäisi olla myös sen, että nimi on kantajastaan mukava. Aina näin ei ole, ja varmaan moni muistaa myös tilanteen, jossa luokkakaverista tai joukkuekaverista käytetään pilkkanimeä.

Pilkkanimi, siinä missä lempinimikin, voi muodostua omasta nimestä tai tavasta tai vaikka ulkonäöstä. Ero lempinimeen on siinä, että pilkkanimi on usein halventava tai loukkaava. Nimi, jonka on tarkoitus erottaa joukosta. Lempinimi yhdistää joukkoon, pilkkanimi erottaa.

Pilkkanimiltä välttymiseen ei oikeastaan ole keinoa, jonka olisin keksinyt. Yksi hyvä keino on keksiä koko joukolle omat lempinimet, joita ryhmässä käytetään. Esimerkiksi partiossa tätä käytäntöä harrastetaan, ja kaikilla on niin kutsutut partionimet. Käytäntö toki vaihtelee lippukunnittain ja ryhmittäin, mutta yleensä partionimi on tärkeä. Se tuo porukkaa yhteen, ja kun kaikilla on jo lempinimi, se jossain määrin ehkäisee pilkkanimien käyttöä

Kaikkein paras ja luontevin olisi tilanne, jossa kaikki käyttäisivät toisistaan nimiä, joilla ihmiset itsensä esittelevät. Se on tärkeää aivan kaikille, mutta erityisesti ihmisille, joilla on joku ongelma nimensä kanssa. Ongelma voi olla sukunimen tai etunimen kanssa, tai niiden yhdistelmässä tai toisessa tai kolmannessa nimessä. Ongelma voi olla myös mielikuvissa joita nimi herättää tai nimen sukupuolittuneisuudessa.

Ihminen, jolla on ongelmia nimensä kanssa, valitsee usein itselleen uuden nimen. Jotkut virallistavat uuden nimensä, joillekin riittää se, että nimeä käytetään pääsääntöisesti.

Erityisesti trans-ihmiset kutsuvat tätä virallista, usein väärän sukupuolen nimeä, ”kuolleeksi nimeksi”. Silloin on loukkaus, jos joku käyttää tätä kuollutta nimeä. Etenkin jos uusi nimi on tiedossa, ja tiedetään että sitä toivotaan käytettävän.

Miksei muutkin ihmiset voisi käyttää termiä ”kuollut nimi”. Nimeä ei kuitenkaan toivota käytettävän, ja on loukkaavaa ihmiselle, josta sitä käytetään pyynnöistä huolimatta.


Omakohtaisiakin kokemuksia aiheesta löytyy. Itse en ole koskaan kokenut nimeäni omakseni. En sananmukaisesti koskaan. Ensimmäinen nimeni on kyllä kiva ja nätti, mutta ei minun nimeni. Toinen nimi taas on muuten vain täysin väärä. Se on myös nimi, josta on helppo keksiä ”hauskoja” vitsejä.

Olen koko ala-asteen kärsinyt näistä hurjan hauskoista ja yleisöä viihdyttävistä nimimuunnoksista, kaiken muun kiusaamisen ohella. Yläasteella se sentään loppui, kun mielikuvitus riitti luokkakavereilla jo muuhunkin. Tämä kuitenkin edesauttoi entisestään sitä, etten koe nimeäni omakseni. Olen koko ikäni miettinyt uutta nimeä. Nimeä, joka kuvaisi minua ja olisi osa omaa identiteettiäni. Nimi, josta tietäisi heti että tuo on minun, tuon nimen haluan.


Nykyään olen löytänyt sen oman nimeni, ja esittäydyn sillä nimellä. Suku ja perhe kutsuu edelleen sillä virallisella nimellä, ja sen olen valmis hyväksymään. En ala vaatimaan, että kutsukaa mua eri nimellä. Muissa kuin huippuvirallisissa yhteyksissä (työhaastattelut, lääkärien vastaanotot yms.) esittäydyn nimellä, jonka koen enemmän omakseni. Silloin oletan, että se on nimi, jolla mua kutsutaan, ja jolla mut esitellään eteenpäin.

Tuntuu loukkaukselta ja mitätöimiseltä, ettei minun nimeäni kunnioiteta sen vertaa, että käytettäisi sitä nimeä, jonka olen itse kertonut.

Jos ei muuta, tämä opettaa ainakin sen, etten koskaan itse vääntele kenenkään nimeä, tai kutsu esimerkiksi eri nimellä tai keksi itse nimeä ihmiselle joka kieltäytyy kertomasta minulle omaansa (lapset tekevät välillä näin, luoja yksin tietää miksi).


Nimi on tärkeä. Kunnioitetaan sitä.

maanantai 20. elokuuta 2018

Itseltään vaatimisesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon itseltään vaatimista. Mun edellinen parisuhteeni oli suorituskeskeinen. Asioita piti tehdä, ja tekemiset täytyi olla mitattavia. Kaiken tekemisen täytyi näkyä, tai et ollut tehnyt mitään ja siitä syyllistettiin. Ennen pitkää se johtaa siihen, että alkaa itsekin tarkkailla omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Jostain puhelinsoitosta esimerkiksi ei jää tehdyn merkkiä mihinkään. Paitsi ehkä to do- listaan, jos on sellaisen kirjoittanut.

Mutta siivoamisen piti olla massiivista ja perusteellista, että se laskettiin. Tiskit täytyi laittaa kaikki ja samantien, tai sitä ei laskettu. Kaikki läksyt piti tehdä kerralla, koko essee kirjoittaa kokonaan ja samantien. Valokuvat piti editoida ja tallentaa ja rakentaa kansiot samantien. Kyllä te tajuatte. Näkyvää, suurta, massiivista, mitattavissa olevaa.
Jos ei illalla pystynyt mittaamaan ja näyttämään, mitä on tehnyt ja saanut aikaan, koko päivä tuntui menneen ihan harakoille.


Tuosta suhteen päättymisestä on aikaa lähes kaksi vuotta, ja silti se vaikuttaa. Edelleen ja vieläkin, jopa toisella puolella Suomea.
Lasken edelleen tekemiseni. Tiskejä ei voi vieläkään jättää kesken, vaikka ranteet miten kiljuis kivusta. Se ei ole tiskaamista, jos tiskaa vain osan. Kauppareissuakaan ei lasketa, jos jää jotakin ostamatta. Blogimerkintä täytyy kirjoittaa kokonaan, ja koirien lenkin täytyy kestää vähintään tunnin, että se lasketaan.
Muuten tulee huono omatunto, joka naputtaa niin kauan, että teen asiat loppuun asti.

Tästä seuraa tietenkin kierre, kun kaikkea ei vain jaksa, pysty tai kykene tekemään loppuun asti kerralla. Joinain päivinä krooniset kivut yltyy niin, ettei tunnin lenkki kerta kaikkiaan ole vaihtoehto. Joinain päivinä ei vain voi tiskata enempää kuin neljä astiaa kerrallaan, ja kaupassa on käytävä kahdesti päivässä, että saa tuotua kaiken mikä täytyy.
Tästä tulee tosi huono omatunto ja se taas ruokkii masennusta, mikä lamaa niin että se liikkuminenkin jää vähiin, mikä taas lisää kroonisia kipuja. Ja sitten ei voi tehdä asioita niin paljon kuin haluaisi, ja kierre jatkuu ja jatkuu.


Ainoa toimiva keino on opetella olemaan armollinen itselleen. Ei joka päivä täydy kiivetä Mount Everestille. Joinain päivinä on ihan ok kiivetä sille lähikukkulalle, tai jäädä sen kukkulan juurelle.
Opettelen parhaillaan eroon siitä käsityksestä, että kädenjäljen täytyy näkyä. Ei täydy. Lihasten ei täydy olla hellinä illalla. Ei ole mikään pakko pystyä listaamaan illalla mitä on tehnyt. On ihan ok, jos ainoa tekeminen on ollut koirien lenkki ja aktivointi iltaruuan kanssa. Tai se, että pääsee ylös sängystä, saa syötyä lämpimän ruuan, tai edes käytyä veskissä.
Kaikilla meillä on joskus sellaisia päiviä ja hetkiä, että lusikat on kerta kaikkiaan loppu. Ei sitä energiaa saa yhtään lisää sillä, että pakottaa itsensä tekemään asioita, joihin ei sillä hetkellä kykene.

Tervetuloa mukaan


Moikka!
Oon Kettu, tämän blogin kirjoittaja. Tää blogi syntyi halusta kirjoittaa ylös fiiliksiä ja huomioita tämän mun matkani varrelta. Ja mikäkö tämä matka sitten on?

Tämä matka on matka kohti, ei tervettä, vaan hyväksyvämpää ja onnellista elämää. Elämää, jossa olen sinut itseni ja rajoitteideni kanssa. Rajoitteeni liittyvät niin psyykkisiin rajoitteisiin (toistuva keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa) kuin somaattisiinkin rajoitteisiin (migreeni ja krooniset kivut).  Olen myös sateenkaarikansalainen, ja sekin tulee varmasti esille myöhemmin.

En mene väittämään, että keinot jotka auttaa mua, auttais myös muita. Mua ei toivon mukaan saada ikinä sanomaan "mä onnistuin tässä, joten varmasti säkin onnistut". Meillä kaikilla on omat vaikeutemme ja omat vuoremme kiivettävinä. Kaikkien elämä on helppoa omalla tavallaan, ja myös vaikeaa omalla tavallaan. Kahta samanlaista elämää ei ole. Kerron mikä mulla auttaa, ja kerron myös mikä mulla ei auta. Jos joku haluaa kokeilla samaa, se on toki hyvä asia. Mutta ketään en painosta, tai väitä että joku keino auttaa varmasti.

Toivotan kaikki lukijat tervetulleiksi mukaan tälle matkalle.