Paniikkikohtaus

Sitä sanotaan, että bloggaaminen on helppoa, kun kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista, tai asioista joista on kokemusta ja/tai tietoa.

No, siihenhän tämäkin blogi perustuu. Kerron vain asioista, joista mulla on tietoa tai kokemusta, joskus jopa ihan molempia. Niin tälläkin kertaa. Tällä kertaa puhutaan nimittäin paniikkikohtauksista.

Tuntuu että varmaan kaikki tietää, mikä on paniikkikohtaus ja mistä siinä on kyse, mutta kerrataanpa silti.

Paniikkikohtaus on yksinkertaisesti äkillinen ja voimakas pelko- tai ahdistuskohtaus, jonka yhteydessä on erinäisiä fyysisiä oireita. Yleisiä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hengenahdistus, vapina, hikoilu, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pyörrytys, huimaus, pahoinvointi, puutuminen tai kihelmöinti.

Myös muita oireita on, luettelin vain osan.

Näiden tuloksena on usein pelko sekoamisesta, kuolemisesta, hallinnan menetyksestä tai epätodellisuuden tai itsensä vieraaksi kokemisen tunne. Ilmeisesti eri ihmisillä vaihtelee oireet ruumiilliset oireet kuolemanpelkoineen tai sekoamisen ja hallinnan menetyksen pelko.

Paniikkikohtaus on varsin yleinen vaiva. Noin joka viides suomalainen on kokenut ainakin yhden paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriöstä puhutaan silloin, kun kohtauksia on toistuvasti tai kohtausten johtaessa välttämiskäytökseen. Välttämiskäytöksellä tarkoitetaan sitä, kun ihminen alkaa vältellä paikkoja tai tilanteita, joissa paniikkikohtauksia on aiemmin esiintynyt.

Paniikkikohtaus voi iskeä esimerkiksi pelottavan tai ahdistavan tapahtuman jälkeen. Myös esimerkiksi runsas kofeiinin nauttiminen voi aiheuttaa paniikkikohtauksen, samoin mm. astmalääke tai muu sykettä kiihdyttävä lääke. Myös erilaiset fyysiset sairaudet voivat altistaa kohtauksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sydämen rytmihäiriöt, kilpirauhasen tai lisäkilpirauhasen liikatoiminta tai kalsiumin määrä veressä.

Paniikkikohtaus ei ole vaarallinen. Siihen ei kuole, se ei halvaannuta, eikä se aiheuta kenenkään sekoamista. Se on pelottavaa ja se on ahdistavaa, mutta vaarallista se ei ole.

En tarkoita vähätellä paniikkikohtauksia, kaikkea muuta. Mulla on niistä kokemusta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, ja tiedän kokemuksesta miten kamalaa se voi olla. Tai tiedän miten kamalia ne mulla on, joten voin kuvitella ettei ne muillekaan mitään huviretkiä ole.

Ensimmäiset kohtaukseni sain ala-asteen viimeisillä luokilla. Voi olla, etten muista järjestystä tarkasti, mutta luulen että ensimmäisen kohtaukseni sain luokassa ennen terveystarkastusta. Tiesin että luvassa on rokotus, ja kammosin neuloja ihan järjettömän paljon. Kammoan edelleen, mutta kykenen menemään esimerkiksi verikokeisiin saamatta täysimittaista paniikkikohtausta. Lapsena en kyennyt. Niinpä sain kohtauksen ensin luokassa ja sitten terveydenhoitajan odotushuoneessa. Edelleenkin sairaalan haju aiheuttaa ahdistusta. Toki tähän liittyy muitakin traumoja, mutta ei tämä nyt varmasti ainakaan auttanut asiaa.

Paniikkikohtauksia on tuon jälkeen tullut ja mennyt, osa selkeistä syistä, osa vain koska niitä nyt vain joskus tulee ilman sen kummempia triggereitä.

Edellisen kohtauksen sain viikonloppuna, kun puheenaihe triggeröi turhan lujasti. Onneksi olin kumppanin luona, ja onneksi kumppani tietää mitä tehdä, jos kohtaus iskee.

Paniikkikohtaus kestää yleensä muutamasta minuutista puoleen tuntiin, ja menee usein itsestään ohi. Joskus kohtaus voi kuitenkin kestää useita tunteja, tai kohtaus voi seurata toistaan ja aiheuttaa kierteen. Se on kuitenkin harvinaista.

Joillakin auttaa paniikkikohtauksen helpottamiseen niin kutsutut grounding- harjoitukset. Oma suosikkini on laskea tai lukea jotakin. Viimeksi laskin kirjaimia pahvilaatikon kyljestä ja mietin missä kohtaa sana on tasan puoliksi. Taisin laskea ihan päin seiniä, mutta pääasia että se katkaisi pahimman terän kohtaukselta. Joitain helpottaa kosketus, toisiin ei saa missään nimessä koskea kohtauksen aikana. Joillekin on tärkeää että joku puhuu, joitain se taas ei auta yhtään. Keinoja on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Se mikä auttaa yhtä, ei välttämättä auta toista ollenkaan. Siksi en sanokaan että teepä kuule näin, tämä auttaa takuulla. Tässä on vain keinoja joita itse koitan tai joiden olen kuullut auttavan muita.

Yksi keino on laskeminen. Laske sanoja, kirjaimia, ikkunoita tai puita. Mitä tahansa, mitä ympäristössä on, ja joihin silmä tarttuu.

Luetteleminen on läheistä sukua laskemiselle. Luettele aakkoset, alkuluvut, eläimet tai ihmiset joita näet. Luettele vaikka kaikki kalalajit tai puut tai kirjailijat jotka muistat. Pääasia että se vie ajatukset johonkin muualle kuin siihen mikä ahdistaa.

Joitain auttaa fyysiset tunteet. Tiukka halaus tai silittäminen auttaa itseäni. Se että kumppani pitää tiukasti kiinni, se helpottaa ajelehtimisen tunnetta ja maadoittaa paikoilleen.

Jääpalat tai vaikka käsien pitäminen kylmässä vedessä auttaa. Joku toinen voi laittaa kuminauhan ranteeseen ja napsutella kevyesti sitä. Se ei vahingoita, mutta se palauttaa ajatukset raiteilleen.

Vaikka mikään keinoista ei auttaisikaan, ei silti hätää. Kohtaus menee kyllä ohi. Ihan varmasti. Ennemmin tai myöhemmin, ja sinä selviät siitä kyllä.

Jos kohtauksia tulee usein, tai alat pelätä niitä ja vältellä tiettyjä paikkoja tai tilanteita, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä lääkäriin saadaksesi apua.